Turun Kiikurit ry on jo 50-vuotias, vireä ja monipuolinen kansanmusiikki- ja kansantanssiseura, jossa on noin 150 tanssivaa, laulavaa tai soittavaa jäsentä. Kiikureissa on yhteensä seitsemän tanssiryhmää; nuorimmat tanssijat eivät ole vielä täyttäneet vuottakaan, kun taas ikähaitarin toisessa päässä, senioritanssiryhmässä, vanhimmat tanssijat ovat jo eläkkeellä. Tanssiryhmien lisäksi Kiikureissa toimii aikuisten sekakuoro sekä pelimanniyhtye. Seuran toiminnan pääpaino on lasten harrastustoiminnan ja esiintymisten järjestämisessä, mutta myös nuorten ja aikuisten säännölliset esiintymismatkat niin Suomeen kuin ulkomaillekin ovat merkittävässä asemassa. Pitkäaikainen toiminta on tuottanut tulosta; Kiikurien edustustanssiryhmä, kuoro ja pelimannit osallistuivat Karjalaisen Nuorisoliiton luokitteluihin keväällä 2006, jossa luokitteluksi tuli aikuisten sarjan mestaruusluokka.





Yhdistyksen historiikki
JÄRJESTÖKULTTUURISTA KULTTUURIJÄRJESTÖKSI
Turun Kiikurit ry 1957-2007




Kuoron ja pelimannien konserttitaltioinnit:
Tohorinpa 2006
Lemmenliitto 2007



Kysy lisää yhteyshenkilöiltämme.