Isot Kiikurit koostuu kokeneista tanssijoista. Monet Isot ovat olleet mukana lähes koko ikänsä, mutta joukossa on myös muutamia, jotka ovat vasta aloittaneet tanssiharrastuksen. Pääasiassa Isot esiintyvät yhdessä Kiikurien kuoron ja pelimannien kanssa ja juuri tämä yhteistyö on se, mikä tekee Isojen tansseista näyttäviä ja mukaansatempaavia. Mahdollisuuksien mukaan Isot tekevät esiintymismatkoja sekä kotimaahan että ulkomaille ja erityisesti ulkomailla näyttävät yhteiset esitykset ovat saaneet paljon kiitosta. Isot tekevät yhteistyötä myös muiden tanssiryhmien kanssa, joista tärkein on Keski-Kiikurit.


Isoilla on ohjelmistossaan uudempaa ja vanhempaa suomalaista kansantanssia mutta myös tanssit lapin seudulta sekä ulkomailta, painopisteenä eestiläiset, ovat tulleet tutuiksi. Kun tansseihin vielä liitetään niihin sopivat eri kansallisuuksien tai maiden pukuja, saa koko esitys uutta ilmeikkyyttä.

Kaikkien järjestömme lapsiryhmien ohjaajat tanssivat Isoissa ja se luo oivan mahdollisuuden siihen, että harjoituksia voi ohjata joskus eri ihminen, jolloin meno on taas erilaista. Harjoituksiin kuuluu myös kevyt jumppaaminen sekä joskus täysi hulluttelu, esimerkiksi alkulämmittelyn sijaan saatamme pelata jääkiekkoa ilman varusteita.

Isojen toimintaan kuuluu tanssiharrastuksen lisäksi paljon muutakin. Isot ovat aktiivisina järjestelemässä erilaisia tapahtumia koko järjestölle (leirejä yms.), sekä osallistuvat itse erilaisiin talkoohommiin. Isojen toimintaan mahtuu aina mukaan uusia ihmisiä. Perustanssitaito olisi kuitenkin hyvä omata ryhmään liittyessään. Ota yhteyttä ja tule rohkeasti mukaan iloiseen joukkoomme!

Yhteyshenkilö:

Nelly Virvolampi-Salmi
puh. 044-529 9694
nelly.salmi@kiikurit.net