Etsitkö esiintyjää?

Turun Kiikurien lukuisista ryhmistä saa koottua kokonaisuuksia kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Aikuisten ja lasten esittäminä nähdään sekä traditionaalisia suomalaisia kansantansseja että tuoreita kansantanssikoreografioita. Ryhmät käyttävät kauniita kansallispukuja sekä sovitettuja, usein kansanomaisia asuja. Elävä musiikki on oleellinen osa Kiikurien esityksiä.

Pienin keikalle lähtevä kokoonpano on yksi tanssiryhmä/kuoro ja 1-2 soittajaa, ja suurimmillaan kiikureita saa paikalle useita kymmeniä. Pelimannit ovat tarvittaessa valmiita soittamaan ilman tanssijoita ja laulajiakin. Ota yhteyttä!

Lapsitanssijat kehiin

Kiikurien lapsiryhmien ohjelmistossa on sekä tuttuja laululeikkejä että uusia, sovitettuja koreografioita. Lapset esiintyvät yleensä kansallis- tai kansanpuvuissa. Pienimmät, Kirppu-Kiikurit, esiintyvät kukin oman aikuisen kanssa, alle kouluikäiset Mini-Kiikurit ohjaajien avustuksella ja kouluikäisten ryhmät yleensä ilman aikuisia. Lapsiryhmien valloittavat esitykset sopivat hyvin pienempiin tilaisuuksiin ja paikkoihin, joissa on vähemmän tanssitilaa.

Vauhdikkaita esityksiä aikuisten tanssiryhmiltä

Aikuisten tanssiryhmien esitykset, usein joko kuoron tai tanssijoiden lauluosuuksilla täydennettyinä, ovat Kiikurien vauhdikkainta ja näyttävintä antia. Elävä säestys hoituu oman pelimanniyhtyeen voimin. Naisryhmä Isojen Kiikurien ohjelmistosta löytyy runsaammin uutta koreografiointia, kun taas sekaryhmä Iki-Kiikureilta kuullaan ja nähdään tutumpia melodioita ja tansseja huumoria unohtamatta. Aikuisryhmien esitykset vaativat usein riittävästi tanssitilaa, jotta kuviot pääsevät oikeuksiinsa.

Kansanmusiikkia elävästi esitettynä

Kiikurien sekakuoro ja pelimannit harjoittelevat tanssiryhmien säestysten lisäksi aktiivisesti myös omaa ohjelmistoaan. Kuoron tavaramerkiksi on muotoutunut elävä esittäminen; numerot esitetään ulkoa, ja moniin teoksiin on yhdistetty pienimuotoisia koreografioita. Ohjelmistossa on pääosin reippaita kansanlauluja sekä mausteena 1900-luvun alkupuolen iskusäveliä. Kiikurien pelimanniyhtyeellä on plakkarissaan itsenäisesti esitettävää materiaalia kansanmusiikista tanssisäveliin, ja tilaajan toivekappaleet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

Kaikki yhdessä koossa!

Kiikurien ohjelmistosta löytyy myös koreografioituja tanssiteoksia, joita useampi ryhmä esittää yhteisvoimin. Näin estradille saadaan värikäs ja monikymmenpäinen joukko tanssivia, laulavia ja soittavia kiikureita, eikä esitys varmasti jätä ketään kylmäksi! Teatterihenkiset, tarinalliset teokset ovat tyypillisesti 15-20 minuutin mittaisia.